Lentoni lähti klo.18.45 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Toisin kuin kaikilla aikaisemmin lentämilläni matkoilla, minun piti etsiä joku aivan ihmeellinen portti jostain aivan ihmeellisestä paikasta. Kaukana tax free-myymälöistä. Yrmeän näköinen kaljupää tarkisti passimme ja näytti siltä, kuin olisi yrittänyt katsoa röntgenkatseella lävitseni nähdäkseen pahat aikeeni.

Lopulta saavuin perille. Istahdin aulaan ensimmäisten joukossa. Kuuntelin musiikkia siskoni iPodilta (pakko mainita sen oikea omistaja, muuten saisin kuulla siitä että kuljeskelen ympäriinsä väittäen että se on oma soittimeni) enkä ollut ollenkaan tietoinen ympärilläni olevista ihmisistä. Odotimme kaikki bussia jonka piti noutaa meidät klo. 18.
Kun kello alkoi lähennellä kuutta, laitoin iPodin takaisin laukkuun ja ensimmäistä kertaa kuulin ympärilläni hälisevät äänet. Osa puhui hindiä, osa jotain aivan muuta kieltä, ja osa englantia vahvalla intian aksentilla. Vieressäni istuvat herrasmiehet puhuivat niin kiivaasti jostain asiasta erittäin vahvalla intian korostuksella, että koin suuria vaikeuksia naurun pidättelemisessä.

Odotin hikistä ja kamalaa 13 tunnin lentoa peloissani. Laskimme Jaakon kanssa hienosti kauanko lento kestää, finnairin sivuilla kun ei lukenut muuta kuin paikallinen saapumisaika. Kun lennon kapteeni alkoi puhua, kävikin ilmi, että lento kestäisi kuusi tuntia ja vähän päälle. Aloin hihittää itsekseni ja keräsin pari vinoa katsetta. 
Lento meni muuten tosi hyvin. Istuin yksin kahden penkin rivillä, eikä vieressäni näin ollen ollut ketään haisevaa miestä tai äänekästä naista. Jokaisella matkustajalla oli oma televisio, josta sai valita elokuvia joita halusi katsoa, tai pelejä joita halusi pelata.
Katselin Slummien miljonääri-elokuvaa, söin intialaiseen tapaan valmistettua lentokoneruokaa ja join limua. Ah, mitä muuta ihminen voi pyytää.

Lennon aikana matkustajille jaettiin jotkut aivan ihmeelliset lomakkeet. Ne piti täyttää ja antaa virkailijoille Delhin lentokentällä. Meille jaettiin myös aamiainen (laatu putosi hiukan illallisesta; saimme sämpylän ja appelsiinimehupurkin) suunnilleen tuntia ennen kuin laskeuduimme. Tuntui hassulta syödä aamiaista neljältä aamuyöllä. Mikäs siinä.

Perillä Indira Ganhin lentokentällä oli kuuma. Tuskaisen kuuma. Hiki valui pitkin selkää noroina ja naamani näytti varmasti siltä, kuin olisin juuri kastellut sen kraanan alla. Lentokentällä meidän piti täyttä vielä terveyskyselylomake joka liittyi sikainfluenssaan. Rivissä istui kolme miestä, kaikilla hengityssuojat. He painelivat lappuihimme leimoja ja lähettivät eteenpäin seuraavalle tiskille. Jonotin ikuisuuden päästäkseni näyttämään maahantulokaavakettani ja passiani ja viisumiani ja lentolippujani ja hyväksyttyä terveyskyselylomakettani. Raahauduin väsyneenä ihmisrauniona tiskille kuullakseni että olin unohtanut täyttää viisumia koskevat tiedot lomakkeeseen joka jaettiin koneessa.
Täytin sen ja jonotin vähän lisää. Lievästi kettuileva virkailija lopulta päästi minut menemään kasvoillaan paljon puhuva ilme. Aivan kuin olisin ollut laiton maahanmuuttaja ja me molemmat olisimme tienneet sen, ja hän olisi katsonut sitä läpi sormien.

Vihdoin sain laukkuni ja kävelin vartijoiden ohi jotka tarkastivat juuri maalitonkilta näyttävien pakkauksien sisältöä joiden omistaja, huiveihin kääritty päästä varpaisiin, pälyili ympärilleen peloissaan. Tomi oli minua vastassa. Kun kävelimme odottamaan taksikuskiamme, puhuin sekavia lennosta ja lentokenttähelvetistä. Olin niin väsynyt ja halusin vain nukkumaan. Asuimme ulkoilmaan. Aivan kuin olisin törmännyt seinään. Ulkona oli 35 astetta, ja kello oli viisi aamulla. Näytin kärsivältä ja Tomi tokaisi: "Hei, nythän on vielä melko viileää."

Auto onneksi oli ilmastoitu. Kuski ajoi päättömästi eikä liikennesäännöistä ollut mitään tietoa. Tomi kertoi matkalla iloisesti että Intiassa ajokortin voi ostaa. Jos iskee tarpeeksi rahaa tiskiin, niin ei tarvitse suorittaa ajokoetta. Matkalla oli monta läheltä piti-tilannetta, tai sitten Intian liikenne on aina sellaista. Mainitsin  jotain hullusta ajotyylistä, ja Tomi sanoi tämän olevan vielä melko rauhallista koska ei ollut paljoa autoja.

Matkalla näin ihmisten nukkuvan lautakasojen päällä, rekkojen lavoilla, ohuilla matoilla, paljain jaloin. Aivan kuin katujen reunat olisivat täyttyneet ruumiista joita kukaan ei viitsinyt korjata pois. Pieniä poikia äitiensä kanssa viideltä aamulla kävelemässä etsien ruokaa. Mieleeni tuli elokuva jonka näin lentokoneessa. Slummien elämää ja kauhua. Sääli iski niin kovana että meinasin alkaa itkeä autossa. Onneksi sain hillittyä itseni.

Tämä talo on aivan ihana. Suuri, kaksikerroksinen, upea! Kalusteet ovat kauniita ja hyvällä maulla valitut. Kun Tomi vei minut aivan ihanaan huoneeseen, ajattelin hänen esittelevän heidän makuuhuonettaan tms. Kun hän laittoi laukkuni sängyn viereen, tajusin että tämä upea, upea, upea huone olisi minun. Minulla on suuri vaatehuone ja ehkä maailman kaunein vessa!

Nukuin vain muutaman tunnin ja herätessäni en halunnut syödä mitään. Oli niin kuuma, ettei ruoka maistunut. Olen tänään syönyt pari leipää lounaaksi ja vähän kalajuttua. Olin niin väsynyt että en voinut ajatella selkeästi. Painostava kuumuus ei paljoa auttanut.  Kun sain huoneeni reistailevan ilmastointini toimimaan, nukahdin kolmen tunnin päiväunille ihanan viileässä huoneessa.

En ole vieläkään oikein tajunnut tätä. Olen Intiassa. Tulen olemaan vielä kokonaiset viisi viikkoa. Isäntäperheeni on aivan ihana. Minulla on käynyt niin hyvä tuuri että sitä on vaikea uskoa.