Kello on 0:43. Lentoni Suomeen lähtee seitsemän tunnin ja 40 minuutin päästä. Laukku seisoo pakattuna pöydälläni muiden matkatavaroiden kanssa. Niitä ei voi laittaa lattialle, koska muuten ilkeät gekot änkevät mukaan ja valloittavat huoneeni myös Suomessa. Olen varma siitä.

Eilen vietin iltani Nadian kanssa istuen heillä iltaa ja syöden vastatehtyjä herkkuja. On se niin outoa kun on palvelusväkeä. Toisaalta se on myös hienoa, sillä heillä ei ole koulutusta ja he tekevät töitä kiitollisena siitä, että joku sitä tarjoaa. Mietimme kulttuuriemme eroja, ja naureskelimme niiden erilaisuutta.

Varsinkin viimeiset päivät ovat olleet ihania. Kun tietää, että tämä päättyy kohta eikä välttämättä enää pääse takaisin, koittaa ottaa kaikesta ilon irti ja tehdä mahdollisimman paljon. Paljon jäi vielä tekemättä ja näkemättä, tulen varmasti vielä joskus takaisin. Sanelma ehdotti joulua, heidän toinen lapsensa on silloin kuukauden ikäinen. Ei minulla ole rahaa, mutta voisiko joku sponssata?

Taidan kömpiä peiton alle ja koittaa nauttia viimeisestä yöstä kuunnellen gekkojen rapinaa ja lintujen sirkutusta.